LOHJA | Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama Keksintösäätiön Tuoteväylä-palvelu siirtyy Uudenmaan ely-keskuksen alaisuuteen ensi vuoden alussa.
Keksintösäätiön protopaja muuttaa Lohjalle
Kana, sika ja muut eläimet Vaahterateatterin kiertueella
SAMMATTI | Sammattilainen, pieni Vaahterateatteri aikoo tuoda uuden, humoristisen lastennäytelmänsä kaikkiin Lohjan kaupungin kuuteen perustaajamaan.
Perheen pienimmille tarkoitettu Olipa kerran esitetään kiertueella alkaen Sammatista Karjalohjan, Nummen ja Pusulan kautta Virkkalaan ja Lohjan keskustaan.
BK-46 voitti valmentaja Palmroosin avauspelin
karjaa | Karjaan BK-46 voitti uuden valmentajansa Markku Palmroosin avauspelin jalkapallon kakkosessa eilen Karjaan tekonurmella. Grankulla IFK hävisi maalein 3–2 (1–0).
Kauden kuudennen ottelun voitto katkaisi BK:n neljän tappion putken.
Gumball sai autofanit liikkeelle - tällainen on Duudsonien norsu
Varsinainen sirkus, sillä nimikkeellä kai voi sanoa eilistä julkkisrallia. Lukuisilla julkimoilla ja ehkä varakkaammalla väellä ryyditetty Gumball 3 000 Rally piipahti Suomessa. Tämä tapahtuma innosti superautofaneja sen verran paljon, että muun muassa Porvoon Öljytie ruuhkautui pahasti. Premier Parkin ajoharjoitteluradalle kokoontunut autoletka sai sadat innokkaat katsojat liikkeelle.
Kuukauden koeajo: Ravin neljäs mallisukupolvi on tässä
Toyota RAV4 on siirtynyt jo neljänteen mallisukupolveen.
Edeltävään malliin verrattuna auto on venynyt pituutta ja kasvanut leveyttä. Samalla uutuus on kuitenkin aiempaa matalampi.
RAV4 näyttääkin nyt entistä virtaviivaisemmalta, vaikka muodoissa on myös terävyyttä. Kun edeltävä RAV4 omasi vielä selvät maasturin muodot, muistuttaa uutuus ehkä enemmän crossover-malleja.
Asiantuntija: Panosta myös juhlien juomatarjoilussa laatuun
Mihin ammattilainen satsaisi kesäjuhlissa? Ruokiin... ja juomiin.
– Olipa kyseessä häät, syntymäpäivät, valmistujaiset tai grillijuhlat, jo alkumaljalla toivotat vieraasi tyylikkäästi tervetulleeksi, W Wine & Delin vuoropäällikkö Terhi Elsilä sanoo.
Lohjalle kaksi kultaa hanmoodon SM-kisoissa
LOHJA | Lohjan Han Mo Do -seuran ottelijat pärjäsivät hienosti Turussa pidetyissä hanmoodon Suomen mestaruuskilpailuissa. Seuran puheenjohtaja Jukka Suvanto nappasi kullan miesten mustien vöiden alle 75 kilon sarjassa. Toisen kullan toi Tomi Metsälä miesten alle 95-kiloisissa.
Nikander ja Lahtinen jäivät prosentin EM-pronssista
MALTA | Lohjan Urheilijoiden Jussi Nikander ja Jouni Lahtinen eivät onnistuneet voittamaan mitali judon liikesarjojen EM-kilpailuissa Maltalla. Lohjalaiset sijoittuivat viidenneksi Kodokan Goshin Jutsu U-47 -sarjassa jäätyään pronssista vain 5 pistettä (alle 1 prosenttia).
LoPan naiset Hongan mankelissa
LOHJA | Lohjan Pallo joutui hurjaan pyöritykseen jalkapallon naisten kolmosen ottelussa maanantaina Lohjan urheilukentän nurmella. Espoon Hongan kakkosjoukkue jyräsi LoPan pesäpallolukemin 0–10 (0–4).
Tältä näyttää Bon Jovin hulppea lava sunnuntaina Suomessa
Suurempi, näyttävämpi, visuaalisempi...
Lava ei ole stadionbändeille yhdentekevä soittoalusta.
Sunnuntaina Tampereelle tulevan Bon Jovin Because We Can -kiertueen lava ei tee poikkeusta.
Lo-Ten juniorit pelaavat SM-joukkuemitaleista
LOHJA | Lohjan Tennarin massakentillä pelataan torstaista sunnuntaihin 14- ja 10-vuotiaiden poikien ja tyttöjen joukkuekisan SM-mitaleista. Lohja-Tennis isännöi 14-vuotiaiden pelit ja Karnaisten Tennisseura 10-vuotiaiden pelit.
Lo-Tella on tavoitteena voittaa kolme SM-mitalia.
Robinin kesä kuluu merellä ja keikkaillessa
Huippusuosion saavuttaneella poplaulaja Robinilla on kiireinen kevät. Koulut päättyvät kesäkuun ensimmäinen päivä, jolloin nuori artisti pääsee juoksemaan suoraan todistustenjaosta keikkalavalle Poriin.
ViPalla pisteetön reissu Turkuun
Turku | ViPan naiset tekivät hukkareissun Turkuun. Tasainen superpesisottelu päättyi Turku-Pesiksen 1–0 (3–2, 5–5)-voittoon.
Turun voiton arkkitehdit olivat lukkari Laura Hauta korkeine syöttöineen ja komea nousu toisella jaksolla 0-4 tappioasemasta.
Aseman vesitornin kahvila pysyy kiinni
LOHJA | Aseman vesitornin kahvilaa tuskin enää avataan. Kaupunki ei ainakaan ryhdy tilaa käyttökuntoon remontoimaan.
Valtuutettu Jarmo Aho (sd.) on tehnyt aloitteen kahvilan kunnostuksesta, mutta tiistaina tekninen lautakunta torppasi suunnitelman. Lautakunta esittää, että valtuusto katsoisi aloitteen loppuunkäsitellyksi.
Aluetoimikunta evästi Etelä-Lohjan suunnittelua
LOHJA | Aluetoimikunnat pohtivat tällä viikolla Lohjan maankäytön kehityskuvaa ja rakennemallia. Tiistaina vuorossa oli Etelä-Lohja, jonka kehittämisen riskejä ja mahdollisuuksia puntaroitiin tarralapputalkoilla Järnefeltin koululla.
Temppelipyramidien tarinat Tammisaareen
TAMMISAARI | Tammisaaren museokeskus Ektassa avautuu kiehtova ja kattava näyttely muinaisista Andien ja Mesoamerikan intiaanikulttuureista.
Näyttelyn esineet ovat Didrichsenin museosta, joka on parhaillaan remontissa. Yli 200 esineen prekolumbiaaninen kokoelma on nyt ensimmäistä kertaa kokonaan yhdellä kertaa esillä.
Hyrsylä otti kantaa kouluavustajien puolesta
LOHJA | Hyrsylän koulun lasten vanhemmat ovat erittäin huolestuneita Lohjan aikeista vähentää koulunkäyntiavustajien määrä kolmesta yhteen. Vanhemmat keräsivät pikavauhtia Lohjan kasvatus-ja opetuslautakunnalle tarkoitetun kannanoton, jossa vedotaan koulunkäyntiavustajien puolesta.
Lohjalla kamppaillaan taekwondon PM-mitaleista
LOHJA | Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla otellaan taekwondon Pohjoismaisista mestaruuksista lauantaina. Turnauksessa kilpaillaan kummassakin taekwondon kilpailumuodossa, ottelussa (olympialaji) ja liikesarjoissa. Mukana on noin 300 Pohjoismaista urheilijaa.
NuPS yllätti ja pudotti LoPan
LOHJA | Nummelan Palloseura jaksoi uskoa itseensä vaikeassa tilanteessa ja se palkittiin. Nummelalaiset nousivat kolmen maalin takaa 3–5 (3–0)-voittoon Lohjan Pallosta jalkapallon miesten Regions’ Cupissa eilen Lohjan urheilukentällä.
Pelastuslaitos pyytää kansan mielipiteitä palvelutasosta
LOHJA | Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos infoaa tällä viikolla koko alueellaan tulevasta palvelutasopäätöksestä, jonka valmisteluun kansalaiset voivat ottaa kantaa.
Pelastuslaitos kertoi toiminnastaan maanantaina lohjalaisille pääkirjastossa, mutta kaunis ilta taisi tehdä tepposet tärkeän asian käsittelylle. Paikalle saapui tasan neljä ihmistä.