Suomen Filmikamarin arvion mukaan tänä vuonna Suomessa käydään elokuvissa yli kahdeksan miljoonan kertaa. Viimeksi kahdeksan miljoonan katsojan raja on ylittynyt 1983, jolloin teattereissa kävi 9 miljoonaa katsojaa.
Elokuvilla ennätysvuosi - 8 miljoonan katsojan raja pian rikki
Kuukauden koeajo: Katumaasturin ominaisuuksia Passatin tutuissa kuorissa
Passat-farmariin perustuva Alltrack on Volkswagen-malliston uusimpia tulokkaita. Alltrack on korotettu farmari eli tarjoaa reilumman maavaran kuin muut farmarimallit. Lisäksi auto on neliveto.
RäMen naiset viidenneksi SM-liigan avauksessa
HELSINKI | Lohjan Rännimestarit heitti viidenneksi keilailun naisten SM-liigan avauskierroksella viikonloppuna Talissa Helsingissä. Porin Giants otti johtopaikan ennen helsinkiläistä GB:tä. Lohjalaiset ovat Giantsia jäljessä 14 pelatun sarjan jälkeen 1 046 pistettä.
– Sarja alkoi meiltä hienosti, sanoi RäMen Kristiina Korhonen.
LoTen Mäenpää sai kovaa kyytiä
LOHJA | Lohja Tenniksen Willem Mäenpää sai kovaa kyytiä 12-vuotiaiden kansainvälisessä Junior Openissa eilen Kisakalliossa. Suoraan pääsarjaan päässyt Mäenpää hävisi ensimmäisellä kierroksella Hollannin Lodewijk Westratelle 1–6, 1–6.
Lohjan lähidemokratia-malli odottaa toteuttamista
|Lohjan yhdistymishallituksen asettama lähidemokratia-mallia valmistellut työryhmä esitteli työnsä tuloksia maanantaina kaupungintalo Monkolassa.
Puheenvuoroissa uusi lähidemokratia-malli koettiin suurena mahdollisuutena, mutta samalla myönnettiin sen käytännön toteutuksen olevan iso haaste.
Lohjan lukion sisäilmaa tutkitaan
LOHJA | Lohjan Yhteislyseon lukiossa ovat meneillään sisäilmatutkimukset. Koulussa on otettu pois käytöstä kaksi luokkaa, kunnes tutkimusten tulokset selviävät.
– Olemme lähettäneet tilanteesta tiedotteen oppilaille, huoltajille ja henkilökunnalle jo syyskuun lopussa, kertoo lukion rehtori Panu Ruoste.
Takamus pilkottaa koulukuvassa
LOHJA | Lohjalaisperheen vanhemmat hieraisivat toisenkin kerran silmiään, kun Mäntynummen koulua käyvän oppilaan koulukuvat tulivat postitse kotiin syysloman aikana. Pihalla otetussa ryhmäkuvassa yksi pojista on paljastanut takamuksensa kuvaajalle.
– Laaduntarkkailijalle on käynyt lapsus, myöntää Frendikuvan valokuvaaja Janne Aalto.
LoSBin C kaatoi Vihdin ja selvisi eliittisarjaan
LOHJA | Lohjan Salibandyn piti voittaa toinen otteluistaan C-poikien kilpasarjan viimeisessä alkuturnauksessa Lohjalla, jotta se pääsee kuukauden päästä alkavaan eliittisarjaan. Lohjalaiset hävisivät Tennarissa avausottelussa Espoon Oilersille 4–7, mutta voittivat toisessa ottelussa Vihdin Salisudet 10–5.
ESB tähtää radiosoittoon
LOHJA | Tänään esikoisalbuminsa julkaiseva Empire Stage Building tavoittelee seuraavaksi radiosoittoa.
– Radiolla on edelleen tosi suuri merkitys. Ja se on vaikein osa-alue ottaa haltuun, tuumii Marko ”Gröne” Grönholm.
Miehet miettivät, että parhaiten ESB:n musiikki sopisi Radio Rockiin, Radio Novaan – tai Groove FM:lle.
LoKV:n B-nuoret päättivät voitolla
LOHJA/LAUTTAKYLÄ | Lohjan Kisa-Veikkojen B-nuoret päättivät jääkiekon mestiksen karsintasarjan voittoon. Lohjalaiset kaatoivat Lauttakylän Lujan 3–5 sunnuntaina Huittisissa. LoKV hävisi Kiekko-Vantaa Teamille 2–5 lauantaina Lohjalla.
Yksi suurimmista tulee vihdoin Suomeen - Michelangelon näyttely aukeaa helmikuussa
Sinebrychoffin taidemuseossa avataan helmikuussa 2013 näyttely Michelangelo ja Sikstuksen kappeli.
Näyttely esittelee piirustuksia ja taideteoksia Casa Buonarrotin kokoelmista Firenzestä. Michelangelo Buonarroti (1475-1564) on yksi taidehistorian suurimpia neroja.
Nämä liharuoat maistuvat koululaisille parhaiten
Kouluikäiset lapset pitävät lihasta ja kaikki lihalajit maistuvat lapsille selvästi aiempaa paremmin. Jauheliha on edelleen suosikkilistan ykkönen ja kakkosena on broileri.
Kolmantena ovat makkara ruuissa sekä kala, joista molemmista pidetään yhtä paljon.
Tiedot käyvät ilmi Suomen Gallup Elintarviketiedon toteuttamasta Lasten mielikuvat lihasta 2012 -tutkimuksesta.
Madventures-kaksikko valtaa ravintolan - uskaltaisitko maistaa Rikun ja Tunnan yllätysruokia?
Madventures-duo Riku Rantalalla ja Tunna Milonoffilla on nyt ihan hullu meno päällä.
– Olemme yhdistäneet supervoimamme Helsingin kulttuuritilan, Teurastamon Kellohallin ravintoloitsijan Antto Melasniemen kanssa. Tarkoituksena on sisustaa ravintola aasialaiseksi ruokatoriksi, kaksikko ilmoittaa.
The 69 Eyes haki Jenkeistä Halloween-tunnelmaa
Kalenteri on täynnä merkintöjä seuraavaksi vuodeksi eteenpäin, mutta Jussi 69 ei valita.
– Todella siistejä juttuja kaikki, mutta ei sitä voi miettiä kuin viikon kerrallaan tai pää hajoaa, The 69 Eyesin rumpali toteaa.
Sisustajat poimivat nyt hillittyjä luonnonvärejä
Luonnonvärit ovat juuri nyt kodin sisustamisessa huippusuosittuja. Niin seiniä, lattioita kuin kalusteitakin sisustetaan etenkin harmaan, ruskean ja valkoisen murretuilla väreillä sekä kiven ja puun rouheilla sävyillä.
Muotia on perinteinen skandinaavinen sisustustyyli, joka korostaa rauhallisia sävyjä ja yksinkertaisia ratkaisuja.
Kuukauden koeajo: Uusi BMW huokuu joka suunnasta laadukkuutta
BMW:n 6-sarjan kolmas ja tuorein korimalli on Gran Coupé. Se sijoittuu BMW:n mallistossa huipulle heti 7-sarjalaisen viereen.
Uutuus tuo 6-sarjalaista halajaville neliovisen vaihtoehdon ja tekee sen tyylikkäästi. Tyylikkyydellä on nimittäin iso rooli tässä autossa.
6-sarjan Gran Coupé huokuu joka suunnasta laadukkuutta ja urheilullisuutta.
ViTan Silvander nosti EM-hopeaa
PILSEN/TSEKKI | Matti Silvander otti hopeaa veteraanien penkkipunnerruksen Euroopan mestaruuskisoissa Tsekissä. Virkkalan Tarmon nostaja sai suorille käsille 200 kiloa yli 60-vuotiaiden alle 105 kilon sarjassa.
Mäenpää ja Meskanen iskivät jatkoon
LOHJA | Lohja-Tenniksen Willem Mäenpää ja Tampereen Tennisseuran Otto Meskanen selvisivät melko helposti poikien nelinpelin toiselle kierrokselle. He löivät Suomen Markus Nymanin ja Venäjän Artemii Redkinin 6–2, 7–5 tenniksen 12-vuotiaiden kansainvälisessä Junior Openissa eilen Kisakallion tennishallissa.
LoUn A-tytöille niukka tappio kotiavauksessa
LOHJA | LoU Basketin A-tytöt joutuivat taipumaan kotihallissaan Mäntynummella pelatussa koripallon eteläisen alueen II divisioonassa helsinkiläiselle Sykille luvuin 53–58 (32–31).
Ottelu oli tasaista vääntämistä alusta loppuun. Toisen puoliajan ensimmäinen jakso päättyi 11–11 ja viimeinen jakso alkoi lohjalaisten johtaessa 43–42.
Siuntio ostaa yksityiseltä lääkärit terveyskeskukseen
SIUNTIO | Siuntio korvaa terveyskeskuksestaan lähtevät lääkärit ja sairaanhoitajat ostamalla ensi vuoden alusta lähtien vastaanottopalvelut yksityiseltä lääkärifirmalta Doctagon Oy:ltä.