LOHJA | Läntisellä Uudellamaalla käynnistyi elokuussa kaksivuotinen Go!-rekrypalvelut, jonka tavoitteena on työllistää kesäkuuhun 2014 mennessä 140 työtöntä ihmistä ja samalla löytää yrityksille ammattitaitoista työvoimaa. Yrityksille palvelu tarjoaa rekrytoinnissa konkreettista apua esimerkiksi avaamalla tukiviidakon solmuja.
Go!-rekry on työkalu työttömyyttä vastaan
Sammatin koulun nimi- kilpailun tulos tänään
LOHJA | Sammatin koulun pihaan tuodut tilaelementit saavat tänään nimen, sillä koululaisille julistetun nimikilpailun tulokset kerrotaan tänään. Tilaelementit ovat olleet käytössä kolmisen viikkoa, ja ne ovat huomattavasti helpottaneet vuosia jatkunutta ahtautta. Koululaisten lisäksi elementtiin muutti seitsemäntoista eskarilaista.
PAIKALLISET
Lohjan seudulla äänestettiin kuin viimeistä päivää
LÄNSI-UUSIMAA | Kuntavaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä Länsi-Uudellamaalla noudatteli samaa käsikirjoitusta kuin aikaisemmatkin: varsinkin Lohjalla ja Siuntiossa äänestettiin viime vaaleihin verrattuna kuin viimeistä päivää, mutta loppukirissä ennakkoäänestyksen kärkikunta oli lopulta Vihti.
Elokuva-arvio: Uusi Bond iskee tyylillä ja ammattitaidolla
Sam Mendesin ohjaama 007 Skyfall on 23. James Bond -elokuva. Salaisen agentin nimiroolissa nähdään kolmatta kertaa brittinäyttelijä Daniel Craig ja MI6-tiedustelupalvelun pomoa esittää tuttuun tapaan Judi Dench.
Näin rakentajaa holhotaan uusilla energiamääräyksillä
Uudet energiatehokkuutta lisäävät ympäristöministeriön määräykset tulivat voimaan uudisrakentajille viime kesänä.
– Oleellisen muutos on se, että nyt talon energiankäyttöä on tarkasteltava kokonaisuutena, toteaa ympäristöministeriön yli-insinööri Jyrki Kauppinen.
Tarkastelussa otetaan huomioon esimerkiksi ilmanvaihto, valaistus ja lämmin vesi.
Tuliko pihan kunnostuksesta täysi farssi? Tämän perheen puutarhaprojekti venyi vuosien urakaksi
Päätämme uudistaa pihamme, koska muurahaiset nakertavat jalkojamme joka kerta, kun uskaltaudumme pihalle paljain varpain. Piha on lähes luonnontilassa: keskellä kasvaa suuri mänty ja muu osa näyttää siltä, että talo pihoineen on hylätty joskus 70-luvulla.
Koska piha on haastava, se sijaitsee rinteessä ja siellä on paljon kiviä, päätämme turvautua pihasuunnittelijan apuun.
Voiman Kärkkäinen nosti SM-hopealle
LAPUA | Jarno Kärkkäinen otti hopeaa Lapualla käydyissä toistovoimapunnerruksen SM-kilpailuissa. Virkkalan Voiman nostaja teki alle 100 kilon sarjassa 39 toistoa 95 kilon tankopainolla.
– Ennätykseni parani kahdella toistolla. Rankka painonpudotus onnistui hyvin, kun voimani eivät vähentyneet, kertoi Jarno Kärkkäinen.
Mäenpää ja Meskanen iskivät semifinaaliin
LOHJA | Lohja-Tenniksen Willem Mäenpää ja Tampereen Tennisseuran Otto Meskanen etenivät nelinpelin semifinaaliin eilen 12-vuotiaiden kansainvälisessä Junior Openissa Kisakalliossa. Pari voitti Venäjän Gleb Shayakhmetovin ja Igor Shrolikin erin 6–7, 6–3, 10–7.
Uusi merikaapeli Inkoon saaristoon
INKOO | Inkoon Barösundin saaristossa tehdään parhaillaan keskijänniteverkon muutostöitä, joiden valmistuttua koko alueen keskijännite on yhtenäinen.
Jännitteen vaihto 20:een kilovolttiin alkoi mantereelta eli Lohjalta 1970-luvulla ja tällä hetkellä vain Inkoon länsisaaristossa jännite on kymmenen kilovolttia.
Päiväkoteja uusiksi Raaseporissa
RAASEPORI | Raaseporin sivistyslautakunta haluaa uusia huonokuntoisia päiväkoteja.
Sivistyspuolen suurimmiksi investoinneiksi lautakunta ehdottaa Skogsläntanin ja Tenholan päiväkotien tilojen uudistamista.
Mäntykodon päiväkodin uudisrakennukselle on talousarviossa varattu rahat vuodelle 2014.
Halloween on lyönyt itsensä läpi
LÄNSI-UUSIMAA | Halloween on viimeistään nyt lyönyt itsensä läpi syksyn pimeimmän ajan juhlana. Halloween-juhlia ja -tapahtumia järjestetään huomattava määrä ympäri läntistä Uuttamaata.
Tytyrin koulun ympäristön liikenneturvallisuus paranee
LOHJA | Tytyrin koulukeskuksen ympäristön liikenneturvallisuuden parantamiseen tarkoitetut Rautatienkadun ja Kirkkokadun katusuunnitelmat ovat valmistuneet. Lohjan tekninen lautakunta päätti asettaa suunnitelmat nähtäville.
Mäki huippukuntoinen eläkeläinen
LOHJA | Lohjalainen Vesa Mäki on oiva esimerkki siitä, miten ihminen pysyy huippukunnossa eläkeläisenäkin. Syyskuussa 66 vuotta täyttänyt Mäki urheilee kilpailuvietin ja terveenä säilymisen motivoimana.
Suomen Veteraaniurheiluliitto valitsi pari viikkoa sitten Länsi-Uudenmaan Urheilijoita edustavan Mäen yleisurheilun vuoden hyppääjäksi.
Tutkimus: Julkiset palvelut halutaan kauppakeskuksiin
Yli puolet suomalaisista haluaisi yhä enemmän julkisia palveluita kauppakeskuksen yhteyteen.
Tieto ilmenee Suomen Kauppakeskusyhdistyksen teettämästä tutkimuksesta.
Noin 60 prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista on sitä mieltä, että esimerkiksi posti, terveyskeskus tai kirjasto olisi kätevä sijoittaa kauppakeskusten välittömään yhteyteen.
Kännäystä, syömishäiriöitä ja elämää uskonnollisessa yhteisössä - Doxwise avaa ikkunan nuorten todellisuuteen
Doxwise on uudenlainen, yhteispohjoismainen, nuorista kertova dokumenttisarja, joka on parhaillaan käynnissä samanaikaisesti kaikissa Pohjoismaissa, Suomessa nimellä Doxwise Finland.
Mäenpää ja Meskanen putosivat finaalista
LOHJA | Lohja-Tenniksen Willem Mäenpää ja Tampereen Tennisseuran Otto Meskanen eivät onnistuneet pelaamaan nelinpelin finaaliin alle 12-vuotiaiden kansainvälisessä Junior Openissa Kisakallion tennishallissa eilen.
Suunnistuksen huiput valtaavat Lohjan Lempolan
LOHJA | Suunnistuksen huippukilpailujen perinteet jatkuvat Lohjalla. Hiidenkiertäjien ensi keväänä helatorstaina järjestämät Prisma-rastit keräävät Suomen huiput sekä kansainvälisiä nimiä Lempolan pohjoispuoliseen maastoon.
Teeri puolustaa kiertopalkintoa
LOHJA | Länskärin urheilutietäjävisa järjestetään ensi viikon lauantaina seitsemättä kertaa. Kysymykset on joka kerta tehnyt Länskärin urheiluavustaja Jyrki Repola.
Tietotekniikka motivoi oppilaita
LOHJA | Perttilän koulun 3A-luokkalaiset käyvät ensin älytaululla ympyröimässä verbejä tekstistä ja ryhtyvät sitten ryhmissä listaamaan iPadeille a-kirjaimella alkavia verbejä.
Tietotekniikan on tuonut luokkahuoneeseen Lohjan opetustoimen hanke, johon on saatu myös valtionavustusta. Perttilän ja Muijalan koulut ovat hankkeen pilotteja.
Talitintti tanssi- koulussa
LOHJA | Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos pyydettiin hätiin, kun Un Dos Tres-tanssikoulu ei halunnut talitinttiä oppilaakseen.
Lintu eksyi tanssikoulun tiloihin torstaina iltapäivän alussa ja saatiin lopulta häädettyä palomiesten toimesta.
Kyseinen tanssikoulu sijaitsee aivan Lohjan keskustassa Säästötalo Latvalan eli entisen Keon leipomon ylimmässä kerroksessa.